Mularin mietteitä Ajatuksia politiikasta

Alexander Stubb -mies joka ei osaa hävitä

Alexander Stubb -mies joka ei osaa hävitä

 

 

Alexander Stubbilla on suomenruotsalaiset juuret, hän on tehnyt pitkän nousujohteisen uran sekä virkamiehenä että poliitikkona ja vieläpä huipulla. Hän ei ole oppinut eikä tottunut häviämään. Hän on siis monessa suhteessa varsin epätyypillinen suomalainen poliitikko. Stubb on energinen, nuorekas ja tilanteen ja yleisön mukaan liberaali tai konservatiivi. Stubb on kielitaitoinen ja hänellä on sana hallussa. Hän on päällisin puolin erittäin taitava ja vakuuttava esiintyjä. Kuitenkin hänestä välittyy pinnallinen ja ylimielinen kuva eivätkä ristiriitaiset ja nopeaan muuttuvat mielipiteet ole omiaan herättämään luottamusta.

 

Kaikessa ärsyttävyydessään Stubb on klassinen autokauppiastyyppi. Toisaalta monet nuoret pitävät menestyjistä ja kansainvälisyydestä ja samaistuvat häneen. Edellisen sukupolven veteraanipoliitikkojen rinnalla Stubb on tuulahdus erilaisuutta. Hän on poptähti, joka on tuonut ummehtuneeseen politiikkaan jotain uutta ja kuten sanottu, vaikka hän samaan aikaan ärsyttääkin suurta osaa äänestäjistä, ei suomalaisessa vaalijärjestelmässä voi antaa miinusmerkkisiä ääniä. Stubbin kohdalla sanonta ”kaikki julkisuus on positiivista” piti paikkansa hämmästyttävän hyvin siihen asti kun hänestä tuli pääministeri.

 

Yksi Stubbin keskeisiä ongelmia on se, että hän lentää omissa sfääreissään, jotka ovat kaukana niin tavallisen duunarin, toimeentulotukiluukun asiakkaan kuin vaikkapa peruskoulunopettajan arjesta. Aikanaan Tamminiemen Pesänjakat -kirjan Väyrysestä kertovan luvun otsikossa oli kysymys: ”Liian paljon, liian varhain?” Väyrynen oli hyvin nuori tullessaan ensimmäistä kertaa niin kansanedustajaksi kuin ministeriksikin. Kuitenkin Väyrysen urakehityksen vauhti on ollut huomattavasti Stubbin vastavaa hitaampaa ja kivisempää. Väyrynen on myös joutunut kokemaan tappioita ja taistelemaan niin omiaan kuin muitakin vastaan. Menestys ei ole tullut hänelle ilmaiseksi.

 

Stubbille ensimmäinen todellinen koetus tuli vastaan vasta hänen saatuaan pääministerin salkun. Epäonnistuneen pääministerikauden jälkeen seuranneen vaalitappion jälkeen moni luuli jo Stubbin kärsineen stalingradinsa, kenties jopa kurskinsa, mutta taitavasti Stubb sivuutti puolueensa kärsimän tappion ja nosti puolueensa mukaan hallitukseen. Asiaa toki helpotti se, että myös SDP kärsi vaalitappion, mutta itsestään selvä hallituspaikka ei silti kokoomukselle ollut. Hallitusvastuu on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa raskas kantaa.  Kuitenkin se on todennäköisesti helpompi pala kuin oppositiojohtajan paikka tilanteessa, jossa hallitus joutuu tekemään erittäin oikeistolaista politiikkaa. Seuraavia vaaleja ajatellen Kokoomus ja SDP valitsivat todennäköisesti kummallekin puolueelle parhaat mahdolliset lähtöasetelmat.

 

Yksi Stubbin keskeisistä ongelmista on kärsimättömyys yhdistettynä optimismiin. Hän on kohauttanut äänestäjiä muutamilla ilmeisen rehellisillä lausunnoillaan. Tultuaan valituksi ulkoministeriksi hän mm. tokaisi, ettei tiedä mitään Venäjästä. Vuonna 2011 ulkoministeri Stubb oli vielä tiukasti sitä mieltä, että viisumivapaus tulisi saavuttaa Venäjällä vuonna 2018 järjestettäviin jalkapallon MM-kisoihin mennessä. Jos Stubb on oikeasti uskonut asiaansa, hän on ollut ilmeisen huonosti perillä viisumivapausneuvottelujen kulusta. Erityisen raskauttavaa asiassa on se, että hän olisi kyllä saanut yhdellä soitolla ajantasaiset tiedot itse johtamansa ministeriön virkamiehiltä. Ulkoministeriöstä olisi kyllä varmasti tiedetty kertoa Stubbille, ettei EU:n ja Venäjän välinen viisumivapaus ole toteutumassa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

 

Yksi syyllinen sille, ettei Stubb ole kehittynyt poliitikkona samaa tahtia urakehityksensä kanssa on media. Tässä suhteessa se on tehnyt yhtäältä Stubbille karhunpalveluksen, mutta samalla sen toiminta on ollut omiaan tasoittamaan hänen nousulleen tietä. Molemmista asioista media ansaitsee läksytyksen. Media heräsi tekemään työtään vallanvahtikoirana vasta Stubbin tultua valituksi pääministeriksi, vaikka tilaisuuksia olisi ollut yllin kyllin aiemminkin.

 

On myönnettävä, että Stubbin pääministeriyden lähtökohdat olivat hyvin heikot. Sixback oli lyöty kasaan vähintäänkin väkisin ja vaikka Kataisen menestys pääministerinä ei ollut sekään mistään johtamisen oppikirjasta vedetty, oli Stubbin pätkäpääministeriys kuin vapaata pudotusta. Suuret rakenneratkaisut jäivät lupauksista huolimatta tekemättä ja päähallituspuolueet ajautuivat ilmiriitoihin. Vihreät ja Vasemmistoliitto taktikoivat ja jättivät hallituksen sopivasti ennen vaaleja. Vastaavaa on tapahtunut aiemminkin ja sinällään tässä ei ole mitään ihmeellistä, oikeastaan Stubbin ja koko hallituksen toimintakyvyn kannalta olisi ollut parempi jos molemmat puolueet tai ainakin Vasemmistoliitto olisi jättänyt hallituksen jo aikaisemmin. Värisuora hallituspohjana on haastava, muttei mahdoton, onnistuihan Lipponen aikanaan jyräämään soraäänet.

 

Pääministeriksi tultuaan Stubb ei vieläkään ymmärtänyt, ettei maata johdeta kuin nousukiitoon lähtenyttä start up -yritystä. Kansa odottaa pääministeriltä tiettyä arvokkuutta. Arvokkuuteen ei sovi pyöriä väkkärää puoluekokouksen onnenpyörässä yleisön kivitettävänä tai esiintyä uutisissa pyöräilyshortseissa tai yleisesti ottaen somettaa liian ahkeraan. Samaan aikaan maailmanpoliittinen tilanne ja Stubbin haparointi on ollut omiaan nostamaan kokoomustaustaisen presidentin suosiota. Siinä missä Stubb on sortunut hätäisiin ja huonosti harkittuihin lausuntoihin ja teinipoikamaiseen esiintymiseen, on Niinistö toiminut vaikeassa maailmanpoliittisessa tilanteessa harkitusti ja maltillisesti ja ennen kaikkea valtiomiehen tyylille sopivasti.  Stubb on sooloilullaan luonut kontrastin, joka on saanut myös minut arvioimaan presidentti-instituution tarpeen uudestaan.

 

Stubb sai uudesta hallituksesta perinteisesti päähallituskumppanille kuuluneen valtiovarainministerin salkun. Salkku itsessään tuskin on niin mieluisa kuin Soinin saama ulkoministerin salkku. Valtiovarainministerin salkkuun kuuluu vastuunkanto ilman suurta liikkuvaraa. Toisaalta kokoomus on ajanut veronkorotuksien sijaan leikkauksia ja nyt Stubb pääsee tai joutuu toteuttamaan niitä käytännössä. Tehtävä ei tule varmasti olemaan erityisen kiitollinen, mutta on huomattava, että mikäli leikkaukset purevat ja talous lähtee samaan aikaan nousuun ja valtiontalouden sopeutusohjelma näin ollen onnistuu, saa Stubb tästä ison sulan hattuunsa. Hän pystyisi seuraavissa vaaleissa esiintymään Viinasen kaltaisena vastuunkantajana, kenties jopa maan pelastajana. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että kaikki menee niin kuin on suunniteltu ja lisäksi tarvitaan vielä onneakin. Stubbin kannattaisi myös välttää aiemmin harrastamiaan irtiottoja ja keskustella ennen mediaesiintymisiä ministeriönsä virkamiesten ja muiden taloustieteen asiantuntijoiden kanssa.

 

Alexander Stubbin persoonalla on nykytermein ilmaistuna huono tulokulma mitä tulee suomalaisten enemmistön näkemyksiin. Ja kuten sanottu hänen asioiden hoitotapansa ei ole omiaan herättämään luottamusta kaikissa oman puolueensakaan kannattajissa. Eero Lehden arvostelun Stubb tosin vaiensi taitavasti perinteiseen valtiomiestyyliin -Stubb teki Lehdestä oman neuvonantajansa ja katso: Lehti lopetti Stubbin julkisen arvostelun. Jotain Stubb on siis oppinut.

 

Henkilökohtaisesti uskon, että jonakin päivänä Alexander Stubb valitaan Suomen tasavallan presidentiksi. Aikaa menee varmasti vielä kauan, mutta silti uskon näin. Mikäli käy niin kuin ennustan, toivon meidän kaikkien kannalta, että tarinan päähenkilö on kasvanut niin ihmisenä kuin poliitikkona kauas nykyisestä tasosta. Aiemmin vertailin Niinistöä ja Stubbia. He ovat kuin yö ja päivä, mutta toisaalta niin on aikakin eri silloin kun Stubbista tulee presidentti. Täytyy muistaa, että myös Niinistö on tehnyt virheitä, näistä kohtalokkain on Suomen ajaminen euroon vuosituhannen taitteessa. Mutta miksi Stubb sitten voittaa presidentin vaalit vuonna 20XX? -Siksi, että hän ei osaa hävitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Veijo Ylä-notko

Ekaks, saamelaisissa, koltissa ja itärajan asukeissa saattaa löytyä joku jossa ei olisi muumiverta.
Joka kohdan voisi allekirjoittaa muistaen kuitenkin mainitsemiesi mitallien kääntöpuolen.
Sekä Stubin, Että Callen kohdalla olen joutunut toteamaan, että on pojilla pokkaa.
Röyhkeyttä, jolla mennään pikälle, kuten ennustat.
Perusteltu takinkääntö on silkkaa vahvuutta, siinä lienee moseksella suomenennätys, perusteilla tai ilman.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Vain muutama vuosi sitten EU:n viisumivapausneuvottelut olivat loppusuoralla, jos median tietoja oli uskominen. Stubb oli oikealla asialla vaatiessaan viisumivapautta, se olisi ollut ja olisi vieläkin merkittävä piristysruiske nimenomaan Suomelle. Nykyisessä ilmapiirissä viisumivapaudesta tuskin uskaltaa puhuakaan, mikä on sääli.

Veijo Ylä-notko

Mille, se olisi ollut piristysruiske?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No joo minä ainakin reissaisin Venäjälle useammin.

Veijo Ylä-notko Vastaus kommenttiin #4
Käyttäjän anttimulari kuva
Antti Mulari

Median antama kuva ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Viisumivapaus itsessään on tavoite, jota ei kannata sinänsä hylätä. Stubbin asettama aikataulu oli kuitenkin epärealistinen, vaikkei tuolloin ollut vielä tietoakaan Ukrainan kriisistä. Edelleen ajatusleikkinä: vaikka päätös olisi tullut sanokaamme esimerkiksi vuonna 2014, olisi siitä ollut vielä pitkä matka käytännön toteutukseen. Muutokset pelkästään rajavalvonnassa olisivat vaatineet valtavat investoinnit. Viisumivapautta ei todellakaan toteuteta pelkällä päätöksellä lakata edellyttämästä maahantulijoilta viisumeja.

Käyttäjän MattiMulari kuva
Matti Mulari

Olen sitä mieltä, että Stubbi melkein ehti romuuttaa ja häpäistä pääministeri-instituution sirkustemppuiluillaan (taisipa jopa villitä Vapaavuorenkin pukeutumaan punaisiin polvihousuihin tai ainakin punaisiin täyshousuihin) , mutta onneksi kansa puhalsi pelin poikki.
Jos Stubista tulisi presidentti, johon en usko pätkääkään, niin silloin on syytä harkita poliittisen turvapaikan hakemista.

Toimituksen poiminnat