Mularin mietteitä Ajatuksia politiikasta

Sitä saa mitä tilaa

Sitä saa mitä tilaa

 

Yhdysvallat lähti toiseen sotaan Irakia vastaan vuonna 2003. Diktaattori kaadettiin nopeasti, otettiin kiinni ja hirtettiin. Siinä missä isä Bush oli ymmärtänyt, ettei Husseinia kannata kaataa, koska voimatasapaino voisi järkkyä, poika halusi oman sotansa. Yhteyttä World Trade Center -iskuihin ei voitu osoittaa, mutta se ei estänyt sodan aloittamista. Myöhemmin myös väittämä Irakin joukkotuhoaseista osoittautui perättömäksi. USA:n liittolaisista Ranska ja Saksa vastustivat sotaa, syy oli niinkin ylevä kuin Husseinin kanssa tehdyt öljysopimukset. Afganistanissa käytiin sotaa kuitenkin samaan aikaan laajalla länsimaisella koalitiolla, isoisten perässä teki kunniakkaasta YK:n lipun alla alihankintaa jenkeille myös piskuinen Suomi.

 

Samaan aikaan Libyan johtaja Muammar Gaddafi oli rauhoittunut eikä tukenut enää terrorismia. Olipa hän maksanut jopa korvauksiakin aiemmin tukemiensa terroristien uhrien omaisille. Pieni lapsus oli taannoinen sodanjulistus Sveitsille, joka kuitenkin jäi lähinnä vitsiksi. Gaddafi oli joka tapauksessa vanhemmiten tasaantunut ja hänestä ei ollut vaaraa muulle maailmalle. Ennen kaikkea hän piti omalta osaltaan huolta alueellisesta tasapainosta. Lisäksi hän oli onnistunut maansa kehittämisessä arabisosialisteista kaikkein parhaiten. Libyassa väestö on koulutettua ja elintaso korkea ja erityisesti julkinen terveydenhuolto toimi. Asiat olivat toisin kuin vaikkapa Yhdysvaltain tukemassa naapurimaa Egyptissä, jossa puolet väestöstä eli köyhyydessä jo ennen ylistettyä arabikevättä.

 

Arabikevään alkaessa länsimaat etupäässä Yhdysvallat ja Ranska innostuivat, myös piskuisessa Suomessa odotettiin muutosta toiveikkaana, olihan poliittisella oikeistolla ja vihervasemmistolla yhteinen riemun aihe. Länsi ei malttanut katsoa sivusta Libyan tapahtumia, Gaddafista hankkiuduttiin nopeasti eroon ja samalla Libya pommitettiin palasiksi. Saman ajateltiin onnistuvan myös Syyriassa.

 

Syyriassa missio ei kuitenkaan ole toteutunut. Kapinallisten joukossa on myös Isis, joka on päässyt nousemaan, koska Hussein, Gaddafi ja Assad, kaikki sekulaareja hallitsijoita, on joko listitty tai ajettu ahtaalle. Sivuhuomautuksena Saudiarabia, joka on monessa suhteessa yhteiskunnaltaan ja naisten asemaltaan kuin Iranin toisinto, jenkit jättivät sattuneesta syystä rauhaan myös sekä sotilaallisesti että diplomaattisesti. Egypti osoittautui ongelmaksi, koska Mubarakia ei oikein voinut ryhtyä tukemaankaan, vaikka kaverista olikin kysymys.

 

 

 

On selvää, että jos maassa tapahtuu ulkomaiden tukema väkivaltainen vallanvaihto, joka pitkittyy, on seurauksena pakolaisaalto. Edelleen on selvää, että pakolaisaalto suuntautuu ennen muita lähialueille. Eurooppa ei ole kaukana Lähi-idästä toisin kuin USA, joka voi kotirintaman näkökulmasta suhteellisen immuunisti tehdä invaasioitaan merten takana muitten kantaessa vastuun pakolaisista.

 

Länsi etunenässä Ranska saa syyttää suurelta osin itseään Isisin noususta ja pakolaisaallosta. Valtatyhjiö täyttyy aina tavalla tai toisella. Demokratiassa valitaan uusi presidentti tai pääministeri. Toisinaan hallitsija tulee jostain toisesta maasta. Diktaattorin jälkeen tuppaa nousemaan uusi, ja ei ole ollenkaan varmaa, että uusi hallitsija olisi entistä parempi. Demokratian vienti on kalliiksi ja riskialttiiksi osoittautunut harrastus. Ei pelkästään kohdemaille vaan yhtälailla kauppamiehille.

Länsimaissa on vallalla naiivi käsitys, että kaikki ihmiset ovat pohjimmaltaan meidän kaltaisiamme, vasemmistoliberaaleja vässyköitä. Lännessä ei millään tunnuta ymmärtävän, että suurimmalle osalle Euroopan ulkopuolisista kansoista demokratia ei ole päämäärä vaan väline.

 

Ranska on osallistunut Isisiä vastaan tehtyihin iskuihin ennen Ranskaan suuntautuneita iskuja. Isis ilmoitti, että iskut ovat KOSTO, ne eivät siis ole hyökkäys. Euroopassa ei tunnuta ymmärtävän, miten terrori-isku voi olla kosto, miten Isisiä vastaan hyökkäämisestä voi aiheutua kostoisku viattomille siviileille? –Niin sitä voi itse kukin tykönään miettiä. Nyt Ranska on ilmoittanut olevansa Isisiä vastaan sodassa. Sodanjulistus tuli myöhässä. Isis on katsonut olevansa Ranskan ja epäilemättä koko länsimaisen maailman kanssa sodassa jo pitkän aikaa. -Ranskan aiemmilla pommituksilla Isisiä vastaan saattaa olla osansa pelissä.

 

200 vuoden historia hävittyjä sotia ei ole vähentänyt ranskalaisten taipumusta suurieleisyyteen ja poliittisiin ylilyönteihin eikä Ranska tuottanut pettymystä nytkään. Maa vetosi Euroopan unionin peruskirjan avunantoartiklaan. Seurauksena on se, että muut maat muiden muassa piskuinen Suomi lupasi tukensa Ranskalle. Aivan, Ranska haluaa siis vetää meidät mukaan ristiretkelleen.

 Seurauksena Suomen päätökselle tukea Ranskaa valtiosääntöoppineet saivat pähkäiltävää, mitä oikeastaan luvattiin vai luvattiinko ja jos luvattiin, niin aiheuttaako tämä ongelmia suhteessa Suomen lainsäädännön valossa? Tähän kun lisätään vielä se, että eurooppaoikeuden perusperiaate on että jos kansallinen lainsäädäntö on ristiriidassa EU-säädöksen kanssa, syrjäyttää EU-säädös kansallisen lain, on soppa valmis. 

 

Avunpyynnön jälkeen voi miettiä, ovatko ranskalaiset lajityypillisesti lähteneet taas kerran soitellen sotaan? Onko oikein, että yksittäinen EU-maa tekee päätöksen sotilasoperaatioista Euroopan unionin ulkopuolella ja sohittuaan ampiaispesää ja saatuaan piston, juoksee muun joukon suojiin vaatien näitä puolustamaan itseään?

 

Venäjä on ymmärtänyt koko ajan, miten Lähi-idän poliittinen järjestelmä toimii. Venäjä ei myöskään suostu ottamaan valkoisen miehen taakkaa ristikseen. Maa ei itsekään perusta demokratiasta, miksi se siis yrittäisi tuputtaa sitä muille? Toisin kuin lännen nykyiset valtionpäämiehet, on Putin kylmänsodan reaalipoliitikko, jonka toiminnassa tunteilla ei ole suurta merkitystä. Taustalla on toki se, että Putin on ollut Venäjän hallitsija nimikkeellä tai toisella jo vuodesta 2000, eikä hänen, kuten sanottu tarvitse pelätä vaaleja.

 

 Toisaalta myös Venäjä on sekaantunut Syyrian tilanteeseen ja sai tuta Isisin mahdin nahoissaan kun järjestö räjäytti venäläisen matkustajakoneen Egyptissä. Venäjä on kuitenkin alusta alkaen valinnut oikean puolen, pienimmän pahan Syyrian sisällissodassa. On hyvin todennäköistä, että Venäjä onnistuu Syyrian tilanteen myötä aikaansaamaan pakkolähentymisen lännen kanssa ja Ukrainan kriisiin haetaan jonkinlainen ratkaisu tai tilanteen annetaan jähmettyä jäätyneeksi konfliktiksi ja se siivotaan pois hiertämästä politiikan arkipäivää.

 

Näyttää siltä, että Isis on noussut niin suureksi, että se on pakko tuhota. Tähän eivät pelkät pommitukset tule riittämään, vaan todennäköisesti tarvitaan länsimaiden omia maajoukkoja, joka tarkoittaa välttämättä tappioita. Sota Isisiä vastaan tarkoittaa samalla, että pakolaisia tulee lyhyellä aikavälillä lisää Eurooppaan ja myös Suomeen. Myös Isisin vastaiskut tulevat lisääntymään. Toivoa vain sopii, että poliitikkomme eivät enempää sotke meitä omalla toiminnallaan isoisten soppaan, antaa ranskalaisten kumppaneineen sotia oma sotansa.

 

Yhtäkaikki tilanne asettaa Schengen järjestelmän entistä kovemmalle koetukselle. Seurauksena on, että rajavalvontaa tiukennetaan ja rehellisten kansalaisten kontrollointia tullaan lisäämään. Esimerkkinä tästä on EU:n asedirektiivi, jolla ei estetä surmatöitä, mutta sen sijaan tullaan vaikeuttamaan tavallisten ammunnan ja metsästyksen harrastajien asemaa.

 

Oli varsin mielenkiintoista seurata Pariisin iskujen seurauksena alkanutta FB-tempausta, jossa ihmiset massana muuttivat profiilikuvansa Ranskan trikolorin väreihin. Perusteena oli kuulemma kunnioitus uhreja kohtaan. Vastaava ilmiö oli jo Breivikin iskujen aikaan ja myöhemmin kun haluttiin antaa tuki sateenkaarilaille. Tällaisia mielenilmauksia seuratessa tulee väkisinkin mieleen, että kun ei itse lähde mukaan joukkohysteriaan, niin millaisen viestin silloin antaa itsestään muille? Muutaman päivän päästä joku kirjoitti tietävästi, että jotain meni pieleen ja että trikolorin värit, jotka merkitsevät meille vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, ovat kolmansien maiden asukkaille imperialismin symboli. –Varsin terävä havainto ja imperialismista tässä on edelleen kysymys. On vaikea sanoa, kumpi on huonompi isäntä idealismi vai öljy. Sekoituskaan ei ole osoittautunut toimivaksi.

 

Pariisin iskujen myötä meidän eurooppalaisten olisi syytä lopultakin oppia, että jokainen meistä tai läheisistämme voi joutua vastaamaan omalla hengellään poliitikkojemme lyhytnäköisistä päätöksistä. Maailma ei ole tietokonepeli, jossa pahiksia tapetaan täsmäpommeilla jossain kaukana, vaan kikkailu voi johtaa siihen, että myös omaan leukaan voi napsahtaa. Tämä koskee myös meidän piskuisen Suomen asukkaita. Edelleen kun otamme vastaan tulijoita muista maista, olivatpa nämä sitten pakolaisia tai muita maahanmuuttajia on perusprinsiipiksi syytä ottaa kansallinen etu ja turvallisuus -silläkin uhalla, että tulijoiden etu kärsii.

                            

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Gaddafihan varoitti ennen kuolemaansa seuraukista, jos Libya tuhotaan.
Ja oikeassa mies oli.
Libya oli tulppana Afrikan siirtolaisuudelle, vaan ei enää.

Käyttäjän anttimulari kuva
Antti Mulari

Juuri näin, nyt maksamme laskua Ranskan ja kumppanien lyhytnäköisyydestä.

Toimituksen poiminnat