*

Mularin mietteitä Ajatuksia politiikasta

Suomen itsenäistyminen oli yli satavuotinen prosessi

 

Suomen itsenäistymisprosessin taustalla korostetaan sortokausia ja jääkäriliikettä. Todellisuudessa Suomen itsenäistyminen alkaa jo Suomen sodasta. 1808 alkanut sota johti Suomen irtautumiseen emämaasta Ruotsista. Aiemmin valtiopäiviksi kutsutuilla Porvoon maapäivillä Suomen ruotsinkieliset säätyläiset vannoivat uskollisuutta Venäjän keisari Aleksanteri I:lle. Keisari myönsi puolestaan Suomelle autonomian.

Kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa, muuttui Suomen asema radikaalisti. Entisestä itämaana tunnetusta Ruotsin takapihasta tuli Venäjän etupiha. Suomalaiset olivat keisarin uskollisimpia alamaisia, ja tsaari kohteli heitä hyvin. Autonomia takasi, että Suomi sai pitää Ruotsin vallanaikaiset lait, mikä takasi Suomelle mahdollisuudet kehittää omaa yhteiskunnallista elämää käytännössä erittäin vapaasti. Erityisen merkittävä seikka on, että Ruotsin hallinto- ja oikeusjärjestelmät oli 1700-luvun lopussa valistusaatteen hengessä uudistettu aikakautensa moderneimmiksi. Kuitenkin on huomattava, että vasta Venäjän Suomelle myöntämä autonomia mahdollisti valistuksen hedelmien korjaamisen Suomessa.

Keisari nosti lisäksi samaan aikaan suomen kielen ruotsin rinnalle tasavertaiseksi kieleksi. Merkittävä asia on myös se, ettei venäjää tyrkytetty tässä vaiheessa Suomen viralliseksi kieleksi. Vuonna 1860 Suomi sai oman valuuttansa, Markan. Vahvan Ruplan jälkeen oma valuutta lisäsi kilpailukykyä ja ulkomailta saadut tulot nousivat. Venäjän ja Suomen välillä oli jopa oma tulliraja, joka ymmärrettävistä syistä ihmetytti erityisesti venäläisiä.

1800-luvun loppu oli kansallisen heräämisen aikaa. Suomalainen kansallisidentiteetti kehittyi pitkälti ruotsinkielisen sivistyneistön nostattamana. Kansakoululaitos nostatti kansan sivistystä ja kuntajärjestelmä kehitti paikallisdemokratiaa. Samalla maallinen ja hengellinen hallinto lähtivät eriytymään. Samoihin aikoihin sattuneet nälkävuodet kuitenkin hidastivat uudistusten vaikutusta. Kansallinen herääminen tarkoitti aluksi oman kielellisen ja kulttuurisen identiteetin rakentamista, mutta johti myöhemmin nationalismin nousuun. Suomalaiset identifioivat yhä tänä päivänä itseään peilaamalla venäläisiin ja ruotsalaisiin.

Ryssävihaa suomalaisiin eivät saaneet kuitenkaan iskostettua Vänrikki Stoolin tarinat, vaan vasta 20- ja 30-luvuilla harjoitettu laajempi ”kansanvalistustyö”. Tsaarinvallanaika kokonaisuudessaan haluttiin esittää sortokausien valossa, vaikka sortokaudet ajoittuvat Venäjän vallan loppupuolelle ja niistä ei jäänyt pysyviä vaikutuksia maahamme. Myöhemmin noussut ruotsalaisviha on puolestaan korostanut suomalaisten Ruotsin puolesta tekemiä uhrauksia. Asia kiteytyy hyvin sananlaskussa: Ruotsi taistelee viimeiseen suomalaiseen saakka. Kuitenkaan virallisessa historiankirjoituksessa asiaa ei ole juuri käsitelty.

Suomalaisten oma joukko-osasto, Suomen kaarti taisteli muiden Venäjän armeijan joukko-osastojen rinnalla Venäjän käymissä sodissa, joista merkittävin on Krimin sota. Olipa Suomen kaarti kukistamassa myös Puolan kapinaa.  Suomen kaarti lakkautettiin 1905, tilalle tulivat kruunulle maanpuolustuksesta maksetut nk. sotilasmiljoonat. Yksittäisiä suomalaisia sotilaita palveli kuitenkin tästä huolimatta Venäjän armeijassa, yksi heistä oli eräs Chevalier-kaartiin noussut Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Positiivinen kehitys katkesi uuden vuosisadan kynnyksellä 1899 ensimmäisen sortokauden alkaessa. Vasta tällöin alkoivat venäläistämistoimet. Suomessa venäläistämistoimet koettiin epäoikeudenmukaisiksi erityisesti siksi, että Suomi oli keisarikunnan uskollisinta aluetta. Toisin oli esimerkiksi alati kapinoivassa Puolassa. Ensimmäistä sortokautta seurasi lyhyen liennytyksen jälkeen toinen sortokausi. Vasta sortokaudet rikkoivat kansan luottamuksen keisariin ja emämaa Venäjään. Vähitellen sekä porvariston että työväen luokissa alkoi kypsyä ajatus itsenäistymisestä.

 

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Venäjän armeija joutui vetäytymään saksalaisten edetessä. Maa kärsi sotaväsymyksestä, ja vuonna 1917 seurannut helmikuun vallankumous johti Nikolai toisen luopumiseen kruunusta. Lokakuun vallankumousta seurasi bolsevikkien Saksan kanssa tekemä Brest-Litovskin erillisrauha. Suomi oli jo tätä ennen ehtinyt julistautua itsenäiseksi.

Suomessa itsenäistymiskehitys johti sisällissotaan. Saksasta kotiutuneet jääkärit osallistuivat sotatoimiin pääosin valkoisella puolella. Suomi oli samaan aikaan vahvasti ankkuroitunut Saksan vasallivaltioksi. Tilanne muuttui kuitenkin Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Vasta itsenäistynyt, sisällissodan runtelema Suomi joutui hakemaan uudestaan paikkansa Euroopan poliittisella kartalla. Yhdysvaltain esityksestä perustettu kansainliitto sai ratkaistavakseen Ahvenanmaan kysymyksen. Asian rauhanomaisella ratkeamisella oli suuri merkitys myös itsenäistyneen Suomen Ruotsi-suhteiden kehittymisen kannalta.

Suomen itsenäistyminen oli käynyt verrattain kivuttomasti. Sotaakäyvän Venäjän asiat olivat niin sekaisin, ettei Suomen itsenäistymistä keritty estämään. Venäläiseltä sotaväeltä puuttui johtajuus, ja kurittomat sotilaat karkailivat ja luovuttivat aseitaan suomalaisille. Punakaartien aseistus oli tästä johtuen vankka. Saksasta palanneilla jääkäreillä ei ollutkaan edessään kunniakasta vapaussotaa, vaan kapinan kukistaminen. Sisällissotaan osallistui myös Saksa. Vaasan senaatin kutsumien saksalaisten sekaantuminen sotaan ei miellyttänyt kaikkia valkoisiakaan. Hetken näytti siltä, että Suomi jää Saksan vasalliksi.

Sisällissodan punaisen osapuolen kärsimyksen saavutettua vankileireillä huippunsa alkoi sodan jälkihoito järkiperäistyä nopeasti. Saksan maailmansodassa kärsimä tappio pakotti valkoisen osapuolen miettimään asioita uudelleen. Punavangit vapautettiin käytännössä vuoden 1921 loppuun mennessä, ja viimeisetkin heistä armahdettiin 1927. Kansallinen eheytyminen tapahtui kuitenkin laajassa mitassa vasta talvisodan myötä.  Sisällissodan lopputulos merkitsi, että Suomi pelastui bolsevismilta, mutta myös yksi hävinneen osapuolen keskeisimmistä tavoitteista, torpparilaitoksen lakkauttaminen, toteutui sisällissotaa seuranneina vuosina.

Suomessa oli suurista sosiaalisista ongelmista huolimatta valmiit, Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta periytyvät edellytykset itsenäistymisen jälkeiselle menestykselle. Maassa oli senaatti (eduskunta), yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, hallintojärjestelmä, oikeuslaitos, toimiva koulutusjärjestelmä ja oma raha. Jo Ruotsin vallan aikaan tehty isojako ja sitä myöhemmin täydentänyt jo mainittu torpparivapautus takasivat maanviljelijöiden hyväksynnän hallinnolle. Luterilainen uskonto tuki omalta osaltaan työteliäisyyttä ja kuuliaisuutta esivallalle.

Voittajiin ja voitettuihin jakautunut Suomi sääti 1919 epäonnistuneen kieltolain. Salakuljetus rehotti, ja näin kieltolaki loi pohjan järjestäytyneelle rikollisuudelle Yhdysvaltain mallin mukaisesti. Itärajan valvonta oli kauan olematonta ja erityisesti Lapissa oli levotonta vielä pitkään. Kansalaiset olivat tottuneet maan itäosissa perinteisesti liikkumaan rajan kahden puolen herrojen tekemistä sopimuksista välittämättä. Monelta jäi uuden itärajan taakse sukulaisuus- ja kauppasuhteet.

Vähäisimpänä seikkana vallan legitimiteetin hyväksymisessä ei ollut suinkaan se, että kansa sai käyttää omaa kieltään paitsi keskinäisessä kanssakäymisessä, myös asioidessaan viranomaisten kanssa. Fennomaanien lisäksi myös svekomaani-sivistyneistö joutui opettelemaan suomen kielen säilyttääkseen entisen asemansa. Ruotsin kieli sai kuitenkin pitää asemansa Suomen toisena virallisena kielenä.

Maan hallitusmuodoksi valikoitui presidenttijohtoinen demokratia ”kuningasajatuksen” kuivuttua kokoon Saksan tappiosta johtuen. Tasavalatalaisuus sopi niin valkoisen Suomen puolesta taistelleille talonpojille kuin hävinnyttä osapuolta edustaneille maaseudun ja kaupunkien työväestölle. Porvaristo jakautui puolesta ja vastaan oleviin. Vahva, suorien kansanvaalien sijaan epäsuorasti valittu presidentti instituutiona antoi hyvitystä kuningashaaveista luopumaan joutuneille oikeistolaisille. Vaikka luokkayhteiskunta säilyi vielä pitkään, murtui kehitystä jarruttanut sääty-yhteiskunta.

 Venäjä oli lakkauttanut ennen itsenäistymistä Suomen kaartin, mutta maan armeija rakentui valkoisen armeijan varaan helposti. Sotilaskoulutuksen runkona toimi jääkärien ja tsaarin armeijassa palvelleiden upseerien asiantuntemus. Yhteistyö ei ollut aina helppoa, mutta molempien asiantuntemusta tarvittiin tulevissa sodissa. Käytännön kokemustakaan ei sisällissodan takia valitettavasti puuttunut. Aseistusta oli niin ikään runsaasti, ja se oli pääosin ajanmukaista.

Maamme itsenäistyessä pyörää ei tarvinnut siis lähteä keksimään uudestaan, vaan itsenäisyys voitiin rakentaa pitkälti olemassa olevien rakenteiden päälle. Suomen itsenäisyys tunnustettiin laajalti ja maamme solmi nopeasti diplomaattisuhteet läntisiin suurvaltoihin. Erityisesti Suomi hyötyi hyvistä suhteista Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Myös suhteet Saksaan säilyivät tiiviinä. Neuvosto-Venäjän kanssa välit olivat viileät Tarton rauhasta huolimatta, mutta Itä-Karjalan kansannousun jälkeen kumpikaan maa ei sekaantunut aktiivisesti toisensa asioihin ennen talvisotaa.

 Itsenäistymistä seurasi kuitenkin rajojen yleinen sulkeutuminen. Osana Venäjän keisarikuntaa Suomi oli ollut huomattavasti kansainvälisempi kuin itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Pietarin vaikutus metropolina oli heijastunut ennen muuta Viipuriin, joka säilyi sotien välisenä aikana Suomen kansainvälisimpänä kaupunkina ja kaupan keskuksena. Suomi alkoi kansainvälistyä seuraavan kerran vastaavalla tavalla vasta Neuvostoliiton romahdettua ja Suomen liityttyä Euroopan unioniin. Paradoksaalisesti asiaan liittyy myös itsenäisyyden merkittävä kaventuminen uusine sortokausineen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

"Suomen itsenäistyminen oli yli satavuotinen prosessi" On kesken

"Jos suomen kielen alistettua ja sorrettua asemaa tarkastelee historian valossa, niin huomaa, että korkeasti sivistyneillä, viisailla ja lahjakkailla ruotsalaisilla oli satoja vuosia aikaa osoittaa syvää viisauttaan ja jalouttaan antamalla Suomen alueen suomen kielelle ja suomenkieliselle tasavertaiset oikeudet hallinto- ja virkakieleksi ruotsin rinnalle. Sitä he eivät koskaan tehneet. Ruotsinkielinen eliitti ei tunnustanut eikä tunnistanut halvan rahvaan kieltä.

Ruotsinkielisellä eliitillä oli satoja vuosia kaikki valtit, keinot, mahdollisuudet ja tieto ja sivistys tunnustaa suomen kielen asema, mutta sitä eivät koskaan tehneet. Mitä siis tiedolla tekee, jos järki puuttuu?

Suomen kieli joutui taistelemaan oikeutensa rahvaan kielen asemasta tasavertaiseksi eliittiruotsin rinnalle ja Suomen autonomian aika Venäjän yhteydessä tarjosi asialle loistavan mahdollisuuden. Venäjän jalo keisari, vapauttajatsaari Aleksanteri II, juuri se, jolla on patsas Suurkirkon edessä Senaatintorilla, antoi suomen kielelle tasavertaiset oikeudet ruotsin rinnalle 1863. Aleksanteri liittoutui suomalaisten fennomaanien kanssa ja voi hyvin sanoa, että ilman tuota mahtavaa ja jaloa liittolaista minäkin näpyttelisin tämän tekstin ruotsiksi. Miten voin kyllin kiittää Sinua Aleksanteri II? Kiitos, kiitos.

Sitä huolimatta ruotsinkielinen eliitti jarrutti suomen kielen asemaa ja sitä se tekee koululaitoksen pakkoruotsin vääryydellä yhä tänäkin päivänä.
Tuntuisi hieman kornilta pyytää Vladimir Putinia apuun, jotta pakkoruotsi saataisiin siirretyksi koululaitoksessa sille kuuluvaan vapaaehtoisen valinnaisuuden asemaan. Aleksanteri II:n työ ei ole vielä maalissa. Pakkoruotsia on valtion komennoin opiskeltava peruskoulusta yliopistoon kuin muinoin Neuvostoliitossa marxismi-leninismiä ikään. Niiltäkään ei yksikään sielu välttynyt."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"asiaan liittyy myös itsenäisyyden merkittävä kaventuminen uusine sortokausineen."

Tuo viimeinen toteamus vesittää turhan paljon muutoin varsin ansiokasta katsausta lähinnä autonomian aikaan. Toki sekin oli jollain tavoin tyypillistä suitsutusta, mikä EU-kriittisten piirien keskuudessa on osoittautnut hyvin yleiseksi. Täytyy muistaa, ettei tsaari kutsunut valtiopäiviä koolle enää vuosikymmeniin sen jälkeen, kun ensimmäiset Porvoon valtiopäivät pidettiin. Ne olivat siis vain jonkinlainen symbolinen alkusoitto Suomen Suurruhtinaanmaalle - ei muuta.

Aleksanteri II:n kehumisen ja ylistämisen yhteydessä tulee myös muistaa, että hän oli esimerkiksi puolalaisten mielestä varsinainen verinen ykköspyöveli. On todennäköistä, että hänen suopiollisuutensa Suomea kohtaan johtui pitkälti juuri siitä, että yksi raja-alue oli syytä pitää jollain tavoin tyytyväisenä. Ja Suomi oli sopivasti kaukana reunassa Keski-Euroopan painopistealueelta.

Niin ikään itsenäistymiskehitystä tarkasteltaessa on syytä viedä katseet jo 1780-luvulle, jolloin kustavilaisen sodan yhteydessä kenraalikunta Österlandissa alkoi uhmata Ruotsin kuningasta ja tohti esittää omasta aloitteestaan Venäjän hallitsijalle rauhansopimusta. Jos tämä olisi silloin toteutunut, kyseessä olisi pitkälti ollut nimenomaan SUOMEN ja Venäjän välinen rauha. Itsenäisyyden siemen kylvettiin oikeastaan siinä vaiheessa.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Totta tuokin Juha = SUOMEN ja Venäjän välinen rauha. Itsenäisyyden siemen kylvettiin oikeastaan siinä vaiheessa.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Kepuhan on kielikysymyksessä RKP.n takana takaamiehenä.Ei maa voi olla itsenäinen jos vähemmistöllä on valta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jaa että valta on siis sillä kenen kieltä mm. koulussa opiskelee? Eivätkös kaikki Suomen kouluja käyvät joudu myös suomea opiskelemaan? Ruotsin kielen opiskelu Suomessa on kuin susien suojelu, uhanalaista yritetään pelastaa.

Käyttäjän OlaviSalokangas kuva
Olavi Salokangas

Ahas ja vai niin. Katsantokantasi pakkoruotsiin ei ole mikään uusi eikä ihmeellinen, vaan hyvin tavallinen ja myös hyvin hyvin sokea. Sinä kun lähdet siitä perusolettamuksesta, että pieni vähemmistö ei voi koskaan sortaa suurta enemmistöä. Suomi on siitä ihmeellinen maa, että juuri niin meillä suomenkielisen eliitin siunauksella tapahtuu. Pieni vähemmistö lahjoo myös ruotsinkielisten säätiöittensä (vrt. esimerkiksi Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland) muhkein rahoin suomenkielisiä kansanedustajia harrastamaan vääryyttä. Nuo Stiftelsenin antamat voitelurahat ovat myös kansanedustajien vaalirahaselvityksissän netissä kenen tahansa kansalaisen nähtävissä ja niitä on annettu monelle. Esimerkiksi ministeri Petter Orpo sai Stiftelseniltä 4 000 euroa. Suomessa voi näin "ostaa demokratiaa" ja eduskunnan päätöksiä. Virkapaikoilla ja asemilla, kunniamerkeillä jne. voidellaan myös. Se on korruptiota.

Meillä pakkoruotsi on uitettu puoluepoliittisin päätöksin ja lehmäkaupoin perusopetuslakiin 1968 ja edellä mainitsemistani syistä se istuu yhä pallillaan kuin se kuuluisa oudolta tuoksuva luonnontuote ennen Junttilan tuvan seinässä. Kyse ei enää ole kielipolitiikasta, vaan puhtaasta valtapolitiikasta. Pakkoruotsi varastaa lukujärjestyksessä yhden hyödyllisen kielen paikan.

Ajattelen pakkoruotsivääryyttä täsmälleen samasta näkökulmasta kuin Erno Paasilinna sutta ja lammasta. Erno nimittäin totesi olevansa suden ja lampaan välisessä taistelussa yleensä lampaan puolella, mutta lisäsi, että senkään puolella ei enää kannata silloin olla, kun se muuttuu sudeksi. Oletko varma, ettei sinun lampaasi (pakkoruotsi) ole susi lammasten vaatteissa?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Olen suden puolella. Susi on uhanalainen - ei lammas.

Toimituksen poiminnat