*

Mularin mietteitä Ajatuksia politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Keskusta

Kokoomuksen sote-bluffi paljastumassa koko kansalle

Kokoomus on erittäin taitava puolue viestimään asioita. Siitä heille tunnustus. Kuten toissa päivänä kirjoitin, valinnanvapaus kuulostaa hyvältä.

Voisi kuvitella, että kovia leikkauslistoja ihmisten perusturvaan ja koulutukseen ajavan kokoomuksen pyrkimyksenä olisi pitää talouskurista kiinni myös sote-uudistuksen yhteydessä.

Luokkataistelu on palannut - polarisaation syyt hallituksessamme!

Samaan aikaan, kun katselen Tori.fi.;n loputonta mainosta kumikengistä, joita olin etsiskellyt sivuiltaan aiemmin, yritän miettiä, mistä minun pitikään tällä sivustolla puhua.

Mainonta iskee välittömästi, millä tahansa kaupallisella sivustolla käyt. 

Tätä päivää ei pääse karkuun. Tai sitten, on jätettävä nettiyhteydet.

Ajattelin puhua polarisaatiosta, joka näkyy ja kuuluu kaikilla sosiaalisen toiminnan foorumeilla.

Sipilän epäviisasta tehdä oikeistolaista talouspolitiikkaa

Muutos tarvitaan hallituksen politiikkaan.

Nyt on jäädytetty erilaisten tukien nousu indeksin mukaisesti. Säästöä tuli 195 miljoonaa. Vaikka en ole sosialisti, niin yleisestikin jo sanotaan, että hallituksen politiikka on niin oikeistolaista, että vain kokoomus säilyttää kannatuksensa.

Täytyy muistaa, että kokoomuksen kannattajia on noin 20 % kansasta, kaikki muu 80 % ei kannata niin yksioikoisen oikeistolaista politiikkaa.

Väyrynen teki sen jälleen, Keskustan harmiksi ja tappioksi

Yhdysvaltain vuoden 1992 presidentinvaaleissa Bill Clinton sai lisänimen "The Comeback Kid" hänen voitetuuaan New Hampshiren demokraattien esivaalit. Hän onnistui päihittämään ennakko-odotukset ja ottamaan voiton epäilyksistä ja altavastaajan asemasta huolimatta.

Kokoomuksen panttivanki

Moni ihmettelee, miksi hallitus tekee niin kokoomuslaista politiikkaa, vaikka kokoomus oli hallitusneuvotteluissa hallituksen pienin puolue, toki nyt perussuomalaisten hajottua toiseksi suurin.

Suomen typerin hallitus

Tässä nyt on vietetty parisen vuotta siitä, kun tämä meidän hyvinvoiva lintukoto murhattiin. Kevyesti sanottiin, että tarvitsemme maahanmuuttoa ja tämä on meille plussaa. Samaa mantraa hoetaan vieläkin monen liberaalin viherpunavasemmiston puolelta "totuutena".

 

Yksityistäisikö kokoomus seuraavana myös koulut?

Kokoomus on kovassa vedossa. Gallupien kärjessä keikkuva puolue saa haluamansa lävitse hallituksen päätöksenteossa oikeistolaisen kepupääministerin myötävaikutuksella. Sote-uudistuksen ytimessä oleva orwellilainen ”valinnanvapaus” on tunnetulla tavalla kokoomuksen märkä päiväuni, josta se pitää kynsin hampain kiinni kaikkien asiantuntijoiden näkemyksistä huolimatta. Mutta mitä sitten sen jälkeen?

Keskustan mietinnän paikka

Tasavallan presidentti nimitti 29. toukokuuta 2015 pääministeri Juha Sipilän johdolla toimivan Suomen Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen yhteistyöhallituksen. Muodollisesti hallitus jatkaa työskentelyään, vaikka Perussuomalaiset ovat siirtyneet oppositioon ja puolueen aikanaan nimeämät ministerit jatkavat hallituksessa siitä irroittautuneen Sinisen eduskuntaryhmän nimissä.

Ellet varaudu kaikkeen, olet naiivi

Puheenjohtaja Petteri Orpo myöntää, että kokoomus valmistautui Perussuomalaisten hajoamiseen jo viikkoja ennen puoluekokousta.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711092200520849_pi.shtml

Entä sitten? Puolustusvoimat varautuu kaikkeen mahdolliseen kriisitilanteiden varalta. Samoin tekee rajavartiolaitos ja poliisi. Elleivät ne näin tekisi, eivät ne täyttäisi tehtäväänsä. Kyseessä olisi virkavirhe. On naiivia kuvitella, etteivät hallituspuolueet tekisi samoin. Myös muiden puolueitten puoluetoimistossa varaudutaan maan poliittisen tilanteen nopeisinkiin muutoksiin.

Hallituksen perätilasynnytys

Valtiosihteeri Samuli Virtasen 'muilutus' pääministerin virka-asunnolta on vain yksi kohtaus tässä kuukausia jatkuneessa farssissa, jossa epäpätevät näyttelijät koheltavat yksi toisensa jälkeen lopulta kompastuen omiin nokkeluuksiinsa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä